22.1.07

Suru-uutisia

Sain eilen tietää ikäviä uutisia Savosta (josta siis sukuani on kotoisin isän puolelta). Isäni serkku on kuollut yllättäen. Oli ollut laittamassa uutta hienoa maansiirtotraktoriaan ja oli siihen ollut uutta kauhaa asentamassa, kun se kamalan painava kauha oli tullut päälle ja kaikki henki pois. Kamalaa.

Pelastusimmeiset siellä olivta ihmetelleet, että kauhasta oli irti kaikki hydrauliikka- ja pneumatiikkaletkut, ja ettei Eero olis niitä itte ottanu, kun oli kerran sellanen rautanen ammattilainen. Ne epäili heti, että siinä on tapahtunut jotain (ottanut rinnasta tai päästä) sitä ennen ja on ottanut tukea tai jotain ja riuhtaissu ne letkut irti. Selviää sitten varmaan ruumiinavauksessa.
Kamalaa.

Ihan kamalaa.

Paluu 2007

Vuosi on alkanut... ja opinnoissa hurja vaihe. Viikon sisään pitäisi palauttaa pari 15-20 sivuista esseetä ja kaikki kirjat ei ole edes luettu vielä. Ja viikonloppuna on SAK:N 100-vuotisristeily, eli sekin menee hieman niinkun hukkaan koko aika. Mutta kun ei voi oikein luvata, että sitten ensi 100-vuotisristeilylle, eihän? Pakkohan se on mennä.

Kivaa risteilyssä on se, että Sini tulee sinne. *sambaa* Ekakskin siksi, että sen kanssa on niin hauskaa että pitää olla kokoajan varovainen ettei pissi housuunsa. Ja toiseksi siksi että se ei oikeestaan juo kun korkeintaan jonkun hassun siiderin. Ei meinaan oikein itsekään tunnu siltä... ilmaiset buffetista ja ehkä pari mutta siihen se jää. Budjetti ja viime perjantai käynevät molemmat sysytä (kiitos Veera) niin että silleen sivistyneesti vaan laivalle.

Hih!