Melkoinen maailma

Suhtaudun kaksijakoisesti tähän Kauhajoen surulliseen tapahtumaan... toisaalta toinen kerta ei ole enää "eihän tätä voi sattua meillä" -asia. Toisaalta taas Jokelan tapahtumia piti sattumana, kunnes se nyt toistettiin. Kamalaa.

Kaikki huutavat uusia nuorisopsykiatreja ja koulukuraattoreita ja minusta sekin on liian myöhäistä puuttua asiaan. Nyt niitetään sitä satoa, mitä 90-luvun lama kylvi perheissä. Tämäkin nuori mies oli silloin 6-7 -vuotias pikkunassikka kun kaikki pohja putosi suomalaisilta laman myötä pois.

Aseita saa, kunhan vaan tekeytyy semi-selväjärkiseksi siksi aikaa, kun komissaario ruksittaa paperia... "Oletteko ajatelleet joukkomurhata ketään?" "Jaa ette. No sitten." On toki olemassa luvattomiakin aseita, mutta jos käsiaseiden pito yksityishenkilöiltä kiellettäisiin, saataisiin myös takavarikoitua luvattomia koko tukku. Aina kun nimittäin sellainen näkyisi, se olisi laiton! Simppeliä. Aseharrastajat suotakoon, mutta harrastuksella on aina kustannukset, ja heillä ne juur pompsahtivat!!

Poliisi ei pääse internettiin, missä rikokset suunitellaan ja pitkälle tehdään... siis MITÄ?!? Tämän kuulin juuri radiosta enkä usko millään. Palaan tähän kun saan illalla lehdet luettua tai jotain. Rikollisille tai sellaisiksi aikoville poliisin sisäinen riitely sopii vallan mainiosti ja nyt jos vielä tunnustetaan että ne eivät pääse nettiin siksi kun "Se Rami aina kattoo sieltä niitä tissikuvia.." tai jotain vastaavaa, niin VOI HERRRAJJJJJUMALA!!

Josko nämä henget + Jokelan henget olisivat tarpeeksi sille, että jotakin tapahtuisi. Josko ministerin työkaverin menehtyminen saisi jo jotakin aikaan kylmällä Arkadianmäellä. Tehkää ihmiset jotain... ja jos teillä on paha olo, sanokaa siitä jollekin.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,

Hänt' ihana enkeli kotihin vie.

Niin pitkä on matka, ei kotia näy,

vaan ihana enkeli vieressä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie

ja usein se käytävä liukaskin lie.

Oi, pianhan lapsonen langeta vois',

jos käsi ei enkelin kädessä ois'.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Vaan ihana enkeli kotihin vie.

Oi, laps' ethän milloinkaan ottaa sä vois'

sun kättäsi enkelin kädestä pois?

Pelkia on hiano maa!

Työmatkalta on palattu - toipuminen on vielä kyllä kesken. Ihan hurjan paljon energiaa menee siihen, kun on sellaisessa 3000 ihmisen konferenssissa ja siinä hälinässä ja stimuluksen sateessa. Olutta osaavat belgit tehdä, eli taivaallisen ihanaa oli kokeilla eri huurteisia eri paikoissa. Vain yhden tuontibissen join, sekin Heineken, ettei kaukaa liippaa!!

Maanantaina 8.9. siis saavuttiin Hotelli Campanileen jonka hellään illallishuomaan saatoimme heittäytyä. Pitkän päivän siinä koki tehneensä kyllä, kun kahdeksalta aamulla oli lähtenyt töihin ja illalla 20:45 istahti syömään hotellille. Ruoka oli loistavaa, ja hintakaan ei päätä huimannut (9,90 € expressmenu, jossa joko alku + pääruoka tai pää + jälkiruoka) vaikka ihan pihviä sai!!

Tiistaina oli sitten visiitti yhteistyökoulujen konsortioon Brysseliin. Siellä kampuksen ympärikävelyä sellainen pari tuntia, jonka päälle (luojan kiitos) viinin kanssa nautittu merihenkinen lounas... mussels from Brussels! Sitten iltapäivällä kiertokäynti Brysselissä, jossa lupsakanpyöreä oppaamme Vincent ohjaili taas pari tuntia käppäilyä.


Manneken Pis oli vihdoin ilman mitään "juhlatamineita", joten kuva on kultaakin kalliimpi. Kukkaset kruunaavat kesäisen tunnelman. Lämmintä oli meinaan lähes 25 astetta tuona kohtalokkaana tiistaipäivänä!!


Keskiviikkona alkoi sitten itse konferenssi, jossa oli melkoinen hulina. Sessiosta toiseen lentoa ja kollegoiden tapaamisia niin, että jos kävellessä ehti kaappaamaan sämpylän jostakin sivupöydältä niin oli tosi lucky! Illan koitteessa oli sitten vastaanottoja, joissa tuli kokeiltua ensimmäisen kerran mm. sakea. Go Japan!


Avausvastaanotto (Opening reception) oli Antwerpenin eläintarhan rakennuksissa, mutta yhtään elukkaa ei illalla näkynyt ja polliisi vahti eläintarhan portteja, etteivät hiprakkaiset konferenssivieraat yritä varastaa jotain harvinaista pussieläintä...

Konferenssin iltaohjelmiin kuuluvat myös aina Dinner & Dance joka meillä ajoittui viimeiseen iltaa, koska päätöspäivän vastaanotot jäivät meiltä lentoaikataulun vuoksi käymättä. Dinner oli jokilaivalla, joka sisävesiristeilyyn tottuneiden suomalaisten mielestä oli vähintäänkin pliisu. Dance oli taas vanhassa satamarakennuksessa jonne oli remontointu valtaisan hienot tilat. Kaikki vaan maksoi niin pirusti että päätimme olla jäämättä pidempään.

Ilta päättyi kaupungille, ja... long story short... muutaman tunnin yöunen jälkeen lento kotiin. Aikaero ei ole kuin tunnin, mutta kyllä vieläkin silmää painaa. Ken kehtaa näitä lomamatkoiksi sanoa on moukka!! Jalkoihin sattuu kun on kampuksia ja sessiopaikkoja kierretty, naamaan sattuu kun on hymyillyt ventovieraille ja vähän tutummille väkipakolla, päähän sattuu kun ajatteleekin töissä odottavaa vuorta... *huokaus*