7.5.10

Loving the haggis!! Se maistuu kotona tehdylle maksalaatikolle : )

Vappu jätettiin amatööreille, koska oli määrä lähteä makustelemaan kevättä Skotlantiin. Pakkailin ja un-pakkailin ja pakkailin uudelleen ja sunnuntaina saapui Veeruska! Hiukan harjoiteltiin brittisyöminkiä Sohossa ja viriteltiin jalkapallotunnelmia (lue: Veera viritteli, minä pidin selän telkkariin päin). Sitten bussilla Pirkkalaan odottelemaan halveksumamme halpalentoyhtiön lentoa.

Olipa eka kerta silläkin vehkeellä - ei mitään moitetta laitteista, uusi kone ja hyvin tilaa. Viinikin oli ihan hyvää. Olivat vain valinneet kuuluttamaan rakkaasta matkustamohenkilökunnasta sen ainoan jonka puheesta ei saanut kertakaikkiaan mitään selvää. Oli itäeuroppalainen vahva aksentti, mutta niin ärsyttävä ja alvariinsa äänessä, että jopa setä muutaman rivin päässä nosti kataloginsa peittääkseen kaiuttimen. Ei auttanut.

Korvat verta valuen (figuratively, people, no panic) päästiin perille ja ihan ei malttanut mennä suoraan majoitukseen, vaan ensin keskustaan ja baariin oitis!! Hankalaa on löytää kun ovat huonosti auki, mutta yksi löytyi. Lasin viiniä otin ja ennen kuin pääsin istumaan, paikallinen neitokainen paiskasi puolikkaan pullon samaa tykö - heillä kun oli kiire kotiin, ja hän näki että tilasin sitä samaa. Sain siis noin 3,5 eurolla puoli pulloa viiniä. Ei paha alku!

Sitten alkoi väsyttää niin, että päätettiin aloittaa seuraava päivä jollain muulla kuin valtavalla kankkusella. Saavuttiin Guesthouse Amaryllikseen, jonka ehtoisa emäntä oli piilottanut ikkunalaudan kukkalaatikkoon avaimen, kun kerran kerrottiin myöhään saapuvamme. Herttaista heti alkuun! Eteisessä oli viiden tai kuuden aamiaisen vaihtoehdot ja listaan merkattin mitä haluaa.

Huone oli kolmannessa kerroksessa ja oikein mukava, lukuun ottamatta kokolattiamattoa, joka tarttui välittömästi Veeran kurkkuun eikä ole varmaankaan vieläkään sieltä kuoriutunut, vaikka eilen aamulla jo palattiin. Sähkösuihkuhässäköinnin jälkeen kaikki toimi ja pelitti, ei siis pahaa sanaa sanottavana. Suosittelen sinne menijälle ilman muuta.

Aamulla tuhdin aamiaisen (paljon hilloa ja toastia ja makkaraa ja kananmunaa) jälkeen käppäiltiin kaupunkiin kirkkain silmin. Eipä ollut kaukana (10 min) vaikka oli ihan rauhallisella asuinalueella. Mukavan pieni kaupunki siinä mielessä! Keskellä kaupunkia oleva puisto oli huikean kaunis ja kevät todella paljon pidemmällä kuin täällä konsanaan. KATSO VAIKKA!




Sitten matkassa oli lähinnä makustelua, joista positiivisimpana kokemuksena oli ilman muuta haggis, joka oli tosin mennä väärään kurkkuun kun paikallinen 'Paappa's Group' nimeltään Muckle Flugga soitti Whiski Bar:ssa yhtäkkiä Metsäkukkia!! METSÄKUKKIA!

Kun baari tyhjeni pikkuhiljaa, hivuttauduimme vaivihkaa (lue: niin just joo) viereiseen pöytään ja kun alkoivat pakkailemaan tavaroitaan, niin kysyimme että "Ette ole sattuneet varastamaan jotain trad. biisiä täältä meiltä päin?"... toki brittiläisen loputtomalla kohteliaalla höysteellä ("if you wouldn't be so kind as to..." ja "we were just wondering..." ja "if it's at all possible..." jne jne).

Siihenpä pojat että juu, juu, sehän on juurikin se! HAA! Lupasivat laittaa oikein tallenteen siitä heidän versiostaan, laitan sen tänne kunhan tulee maililla! Siitä tuli ihan mallikas biisi kun sinne laitettiin kelttiläisiä "tiluliluja"... muutoinhan se on ihan kukkasia-jotka-lehmä-eilen-söi.



Hih... sitä ei koskaan tiedä mikä matkasta tekee erikoisen! Tutun ja turvallisen siitä teki matkaseura, joka ei petä koskaan. Cheers, Vermukka!

Suosituksia:
- Ota bussi 100 lentokentältä, GBP 3,5 yhteen suuntaan ja 6 GBP molempiin.
- Osta joku päivä (sitten kun ei vaan enää kertakaikkiaan voi kävellä) koko päivän bussilippu Lothian-firman busseihin (GBP 3)
- Hankkiudu vesien ympärille: Union Canal, Leith-joki ja bussilla 22 satamaan jossa on ostoskeskus, sotalaiva Britannia ja ihania kuppiloita. Oi, on mentävä takas...
- Älä jää turistirysään, on siellä kallista! Halvin ja hyvä ruokapaikka about keskustassa: The Vat & Fiddle