Jottei ihan pelkäksi kamalaksi menisi tämä loman loppuminen, niin käydäänpä pikaisesti läpi mitä kivaa kesällä....
- tahdon Wimbledoniin, tahdon Wimbledoniin, tahdon Wimbledoniin!!!
- neuvostovalmisteisella avojeepillä pikkupaikkakuntien baarien kierto on eri hubaa (with a designated driver, of course!) - pisteet Osmolle!
- sisävesiristeily on kivaa, vaikkakin se pissattaa kovasti (Veolia on tästedes hyvä ja kuskaa risteilyihmisiä bussilla, jossa on WC!!!!!)
- Suuri Puistojuhla oli juuri niin hieno, ja vaaleanpunainen, kuin sen arvolle sopi! Onnea vielä, Veera *hik*
- Pökhölmin pubi oli just niin kaamee kun nimestä voi päätellä (don't ask...)
- kesäkollin pito on NIIIIIIIIN turhaa (however slightly fun *grin*)
Ettei se nyt ihan hukkaan menny!!
11.8.08
Karmaiseva paluu arkeen
Onpas ollut kerrassaan kamalaa palata töihin viiden autuaan viikon jälkeen!!!
Neljä päivää ennen paluuta alkoi ahdistus ja paniikki ja tällä kertaa ihan fyysisesti ja oikeasti. Henkeä ei saa ja sydän lyö ja hikoilee öisin painajaisten kourissa. Ihan aikuisten oikeasti ajattelin ensin ettei voi olla tällaista ja että tähän varmasti kuolee kohta. Eihän tämän tällaista kuulu olla?!
Liikaa kun vielä lomalla katsoi kaikkia reality-sairaalajaksoja niin minulla on ollut mielestäni tämän paniikin ajan mm. läppävika ja aortan pullistuma ja vaikka mitä. Olen kuitenkin koko loman pitänyt uintiharrastusta yllä enkä ole mitenkään ylenpalttisesti juonut enkä mitään. Ei siis pitäisi mitään "liskojen yötä" tai lorvailusyndroomaa olla.
Olin jo aamulla kahden vaiheilla kun olympiastudiossa selostaja sanoi, että "nyt kannattaa ehdottomasti jäädä katsomaan trap-ammuntaa klo 10"... Mieleni huusi "jooooooo" mutta lähdin kuitenkin töihin. Ehdin kuitenkin miettimään, että mitähän tapahtuisi jos ei vaan menisi?
Lehdet kirjoittavat töihin paluun ahdistuksesta ja kysyvät, että jos niin pahalta tuntuu niin oletkohan oikeassa paikassa. Voin vastata - en ole. Antakaa minulle järjestötöitä!!!
Neljä päivää ennen paluuta alkoi ahdistus ja paniikki ja tällä kertaa ihan fyysisesti ja oikeasti. Henkeä ei saa ja sydän lyö ja hikoilee öisin painajaisten kourissa. Ihan aikuisten oikeasti ajattelin ensin ettei voi olla tällaista ja että tähän varmasti kuolee kohta. Eihän tämän tällaista kuulu olla?!
Liikaa kun vielä lomalla katsoi kaikkia reality-sairaalajaksoja niin minulla on ollut mielestäni tämän paniikin ajan mm. läppävika ja aortan pullistuma ja vaikka mitä. Olen kuitenkin koko loman pitänyt uintiharrastusta yllä enkä ole mitenkään ylenpalttisesti juonut enkä mitään. Ei siis pitäisi mitään "liskojen yötä" tai lorvailusyndroomaa olla.
Olin jo aamulla kahden vaiheilla kun olympiastudiossa selostaja sanoi, että "nyt kannattaa ehdottomasti jäädä katsomaan trap-ammuntaa klo 10"... Mieleni huusi "jooooooo" mutta lähdin kuitenkin töihin. Ehdin kuitenkin miettimään, että mitähän tapahtuisi jos ei vaan menisi?
Lehdet kirjoittavat töihin paluun ahdistuksesta ja kysyvät, että jos niin pahalta tuntuu niin oletkohan oikeassa paikassa. Voin vastata - en ole. Antakaa minulle järjestötöitä!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
