Vesirokkokauhu

Töissä kysellään kaikilta onko vesirokkoa sairastanut *huokaus* kun jonkun jollakin sukulaismukulalla on, ja hän saattaa nyt sitä kantaa kun se tarttui luultavasti häneen oireettomassa vaiheessa.

Muistaakseni olin viisi kun itse rokon sairastin, mutta muistan senn silti elävästi. Ei saanut raapia ettei tule arpia. Yhden raavin kuitenkin otsasta ja siinä on sellainen jälki jota siis kukaan muu ei varmaan huomaa (hukkuu muiden epätäydellisyyksien alle *heh*) mutta itselle se on aina muistutuksena siitä kannattaako raapia vai ei.... siis ei!

Fysioterapia on myös tältä keväältä ohi ja nyt sitten kirjallisten ohjeiden mukaan itse jumppaamaan. Muuten ihan kiva, mutta se fysioterapeuttiopiskelija pitäisi palkata kesätöihin huutamaan tuohon korvan viereen, että TEE!! Eihän niitä tule tehtyä niitä jumppaliikeitä kun terassit on auki ja aurinko paistaa. Onneksi tulee edes pyörällä liikuttua, niin ei pääse paisumaan niin että tulevaisuudessa palomiehet joutuisivat leikkaamaan osan seinää irti että saisivat lääkäriin.... se on aina niin noloa : )

Omituinen pyöräkauden alku muutenkin... aina ennen on tullut perse kipeäksi ekoilla viikoilla, mutta nyt vaan ranteet. Tarkkailen tilannetta.... muuta ei oikein voi tehdä. Ei voi mennä lääkäriin sanomaan että perseeseen ei satu. Hö!