Paluu arkeen

Hienoa, että kolme päivää töiden aloittamisen jälkeen olen aivan hirttäytymisen partaalla. No, ei sentään, mutta pahemmin ei olisi töihin palaaminen alkaa. Sunnuntaina saavuin diabetesliiton leiriltä (jossa siis olin taaskin kerätäkseni opintopisteitä) ja olin tietysti aivan naatti, koska olin juossut kolmatta päivää 9-13 vuotiaiden lasten perässä...

....ja juuri kun on maannut vaan paikallaan ja katsonut formulat ja sitten ajatellut orientoitua maanantaihin ja töihin menoon - poksahtaa ihmiseltä pesukone!!! *hyppii hattunsa päällä* Siinä sitten käsin viruttelin koneellista pyykkiä ja kyynelehdin kylpyhuoneessa. Että tämä tästä vielä puuttui!

No eihän sellaista masiinaa ole tietenkään kenelläkään varaa ostaa tuosta vain ja kun pesukoneet yleensä ilmoittelevat aika vähän ennen lopullista poksahdusta, olin vähän aikaa lamaantuneena, kun tajusin kuinka monen sadan paukku se nyt sitten on... *kylmä hiki*

Yhden yön kun sai nukuttua ja pää oli taas palannut normaaleihin mittoihinsa sekä älyllisesti että kireydeltään, aloin tarkastella asiaa rationaalisesti. Kyllä kai tästä selvitään. Isä soitti muutaman puhelun ja setvi asiaa, kun itse ei ekana työpäivänä tietenkään ehdi.... ja kone tulee perjantaina. Maksaa ei tarvitse mitään vielä pariin kuukauteen, eli eiköhän nekin hynät jostain nipistetä.

Tästä saatetaan sittenkin selvitä...