Sitä äiti jo aikoinaan varoitti, että siihen jää koukkuun... siis kuntoiluun. Sille on vissin ihan fysiologinenkin peruste, kun on niitä endorfiineja ja kaikkea sitä sellaista. Huomaan että on sen jälkeen aina sellainen olo että pitää kertoa jollekin. Luulen vain että aiheutan sillä enemmän pahaa mieltä ja huonoa omaatuntoa kuin mitään positiivista, joten jatkan purkautumistani tänne!
Nyt on takana jo reilut kymmenen kiloa (en tiedä tarkkaan... maanantaisin käyn vaa-alla) ja huimaa vauhtia tuntuu tippuvan. Kummallinen suvanto oli yhden viikon välissä vaikka en tehnyt mitään eri lailla ja ajattelinkin että tuossa oli se kohta missä sitä aina antaa sitten periksi ihminen. *hih* Nyt ei niin käynyt! Sittemmin on jatkunut taas about sellaista 2 kg / vko vauhtia.
Eilen olin kovin kovin ylpeä itsestäni kun sain juostua koko lämmittelymatkan!! *sambaa* En siis ole edes mukulana juossut cooperin testiä ikuna kuuna kullanvalkeena!! Jihuu! Olen siis aiemmin kävellyt sen lämmittelyn hirmu reipasta tahtia (fyssarikin sanoi että tarpeeksi reipasta, kun olen näin persjalkainen) mutta on se ihan eri kalibeerin workout kun sen paahtaa juosten. Saatan toistaa tämän...
No - ilmoisemmista tunnelmista päätän raporttini täältä tähän. Nam.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tsemppiä projektiisi ja kaikin puolin erinomaista alkaneen talven jatkoa Sinulle, Piri.
Lähetä kommentti