Tänään häkellyin kun ystäväni häkeltyi... Veera kun kertoi Facebookissa pysähtyneensä miettimään sitä kun ei isä ole isänpäivänä elossa. Tämä ajatuttaa vieläkin, siis tunteja myöhemmin. Minulla kun ei isoisiä ole ollut elossa tämän oman elämän aikana, niin isänpäivä on luonnollisesti henkilöitynyt omaan isään. Sitä ei ajattele muita isinä (niinkuin tietyisti luonnollista on, tai sitten pitää käydä äidin kanssa vakava keskustelu).
Sitten mietin myös kummityttöäni, jolla isä ei ole kuvioissa mukana. Aina on ukille saanut hän tehdä isänpäiväkortin siinä missä muut tekevät koulussa isälle... no, isä se isoisäkin on. Mutta sitä, johon minulla tämä päivä hahmottuu, niin sitä sillä ei oikeastaan ole. Tänä päivänä kai se ei ole mitenkään edes poikkeuksellista, mutta palaan aina takaisin siihen, missä ajassa itse on elänyt.
Jos isä olisi poissa - tavalla tai toisella - niin kai sitä viettäisi isänpäivää eri tavalla. Vai lakkaisiko sitä mitenkään "viettämästä" erikoisemmin? Pysähtyisi vaan miettimään sitä isää hetkeksi... laskettanee viettotavaksi sekin. Ei tarvitse aina olla lippuja salossa tai päivällisiä ja lahjoja.
Isät kunniaan, oli ne millaisia vaan tai missä vaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Jokseenkin olen lakannut viettämästä, joka on aiheuttanut kaksi seikkaa: vuodessa on yksi päivä vähemmän, jolloin on unohtanut laittaa kortin postiin tai ostaa lahjan, ja yksi päivä enemmän, jolloin menee kiskomaan lähikaupan ripaa vain löytääkseen ovesta lapun "Ole hyvä ja osta maitosi asematunnelin Alepasta".
Isän ajatusta tämä ei tokikaan mielestäni poista.
Lähetä kommentti